Auton omistamisen plussat ja miinukset

Oma auto on monen haave, jonka toteuttamista kannattaa kuitenkin harkita ja punnita monelta eri kantilta. Kokosimme tähän artikkeliin oman auton omistamisen plussia ja miinuksia, jotka toivottavasti auttavat sinua tekemään oikean päätöksen oman auton ostamiseen liittyen.

Oman auton omistamisen plussat

Omalla autolla on helppo liikkua paikasta toiseen välittämättä julkisen liikenteen aikatauluista. Moni pitää omalla autolla liikkumisessa juuri siitä, että matkaa saa taittaa omaan tahtiin ja kaikessa rauhassa. Erityisesti introvertille oma auto on usein erityisen mieluinen kulkuväline, sillä siellä ei tarvitse keskustella tuntemattomien kanssa eikä hieroa tuttavuutta vierustoverin kanssa pitkälläkään matkalla.

Moni auton omistaja kokee, että oma auto tuo mukanaan statusta. Näin voikin olla. Etenkin maaseudulla autoton henkilö voi herättää kummastusta ja luoda mielikuvan varattomasta henkilöstä, joka ei pysty hankkimaan “edes” autoa. Monelle autot ja autoilu on myös mielekäs harrastus, joka tuo elämään mieluisaa sisältöä.

Oman auton omistamisen miinukset

Oman auton omistamiseen liittyy kuitenkin myös monia miinuspuolia. Ensinnäkin auton ostaminen ja ylläpitäminen ei ole mitään halpaa lystiä, ja moni joutuukin autohaaveidensa toteuttamiseksi turvautumaan lainaan. Tällöin erilaiset lainanvertailupalvelut, kuten www.sambla.fi, ojentavat auttavan kätensä ja helpottavat erilaisten lainavaihtoehtojen vertailemista. Lainaa harkittaessa onkin oltava tarkkana ja vertailtava huolellisesti erilaisia vaihtoehtoja. Omaan takaisinmaksukykyyn on suhtauduttava rehellisesti ja riittävän kriittisesti, ja omaan talouteen on jätettävä riittävästi pelivaraa auton oston jälkeenkin. Muutoin edessä voi olla ikäviä yllätyksiä, jos auto vaikkapa hajoaa ja sen korjaamiseen menee yllättäen iso tukku rahaa.

Auton oston lisäksi auton huoltamiseen, vakuuttamiseen, mahdollisiin korjauksiin ja varusteisiin, esimerkiksi lasten turvaistuimiin kuluu paljon rahaa. Auton kuluttavuutta onkin joskus verrattu ihmisen kulutukseen ja sanottu auton kuluttavan rahaa suunnilleen saman verran kuin ihminen.

Jos yksityisautoilu houkuttelee, mutta sen hinta pelottaa, kannattaa harkita esimerkiksi autojen yhteiskäyttövaihtoehtoa, joka on monessa tilanteessa oivallinen valinta. Leasing-auto saattaa olla toinen harkitsemisen arvoinen vaihtoehto tällaisessa tilanteessa.

Oman auton omistamiseen liittyy myös paljon vastuuta. Auto tulee vakuuttaa ja sen kunnosta tulee pitää huolta – puhumattakaan omasta ajokunnosta. Ajamaan ei koskaan tule lähteä päihtyneenä, väsyneenä tai kiihtyneenä, sillä epävakaa kuljettaja lisää merkittävästi onnettomuusriskiä. Joskus onkin turvallisempaa hypätä julkisen liikenteen kulkuvälineeseen tai vaikkapa taksiin kuin lähteä itse ajamaan. Kuljettajan on huolehdittava myös siitä, että muut autossa matkustavat matkustavat turvallisesti. Lasten tulee olla kiinnitettyinä asianmukaisiin turvavälineisiin, kuten turvakaukaloon tai -istuimeen, ja myös lemmikkieläinten tulee matkustaa autossa asianmukaisesti ja mahdollisimman turvallisesti. Kaikkien autossa matkustavien tulisi käyttää turvavöitä. Turvallisuuden varmistaminen vaatiikin kuljettajalta jonkin verran aikaa, tietämystä ja vaivannäköä. Tämän lisäksi kuljettajan ajokäyttäytymisellä on suuri vaikutus turvallisuuteen.

Liikuttaessa omalla autolla voi parkkipaikkojen löytäminen etenkin suurissa kaupungeissa aiheuttaa päänvaivaa. Tätä ongelmaa ei ole liikuttaessa julkisilla kulkuvälineillä. Monin paikoin oman auton parkkeeraaminen myös syö rahaa. Tämä on yksi yksityisautoilun miinuspuolista.

Nykyisin kaikki eivät pidä oman auton omistamista kovin järkevänä myöskään ilmasto- ja ympäristösyistä. Joukkoliikenteen suosiminen nähdään ympäristötekona, ja osa on jo jopa sitä mieltä, että yksityisauton omistaminen on junttia, etenkin, ellei ole kyse mahdollisimman ympäristöystävällisestä autosta.

Ikaw ay May Tulad din

Tungkol sa May-akda: topi

vt-blogging